LaBetiteMy : Korvapuusteja ja kakkavaippoja

Äiti. Äitiys. Vanhemmuus. Lapset. Hyvä äiti? Huono äiti?

Ajatuksia äitiydestä, vanhemmuudesta... Meillä on siis kolme lasta, 4v4kk, 2v6kk ja 1v7kk. Ariki on aika hulinaa, mölinää, itkua, naurua, huutoa, hermojen kiristymistä, ylpeyttä, onnea, onnistumisen riemua, pettymystä ym ym ym tunteita täynnä!

Pihailua! (2/16)

Olen täyspäiväinen (en täyspäinen) kotiäiti. Päivät ovat yhtä vuoristorataa, naurusta-itkuun, onnistumisesta-pettymykseen, rauhallisesta hetkestä-täys kaaokseen ja huutoon! Välillä on olo että olen huonoin mahdollinen äiti meidän lapsille. En osaa olla hyvä pullantuoksuinen äiti joka hymyilee kokoajan, ei ikinä suutu mistään ja leikkii lastensa kanssa. Toisinaan on olo kuin jollakin superMuzilla kun on tehnyt kotityöt, laittanut ruokaa, leiponut ja ulkoillut lasten kanssa! On ollut hyvä päivä niin äidillä kuin lapsillakin, on naurettu ja touhuttu yhdessä...

Mikä luokittelee onko hyvä äiti vai huono äiti? Välillä on olo kuin loputtomiin venyvällä kuminauhalla, on vaan venyttävä ja venyttävä ja venyttävä, ei saa katketa koska tämä on se mitä halusit... vai onko? Kuvittelinko äitiyden tämmöiseksi? No en! Eihän sitä kukaan voi ennalta kuvitella ja tietää mitä se elämä lapsen kanssa, äitiys tulee olemaan...

Pärnyssä lomamatkalla! (9/15)

Voiko olla hyvä äiti vaikka ei leikkisi lastensa kanssa? Jos vaan ei niinku osaa? Olenko huono äiti jos vaadin aikaa myön minulle itselleni? Pitääkö, päästäkseen hyvän äidin kaavaan, olla kokoajan käytettävissä? Onko minulla äidiksi tulon jälkeen yksityisyyttä? Voinko mennä vessaan, laittaa oven perässäni kiinni ja antaa sen lapsen huutaa siinä oven takana? Olenko huono äiti kun meilä ei ole säännöllistä rytmiä? Ajatelkaa, tälläkin hetkellä lapseni leikkivät keskenään ja minä vain kirjoitan tätä. Olenko siis huono äiti?
Mulla on usein näitä kysymyksiä päässäni. Kyseenalaistan taitoni, kykyni äitiyteen. Mutta toisaalta, mielestäni olen hyvä äiti kun meillä lapset saa ulkona kontat nurmikolla ja jopa maistaakkin sitä! Metsään sieni-ja marjastus retkille lähdetään myös koko perhe! Jos naama ja vaatteet on mustikassa, ei haittaa! Meillä lapset saa osallistua kaikkeen arjen toimintaa. Kantavat halkoja, kaupasta tullessa saavat kukin jonkun sisälle kannettavan! Meillä ei ole mitään minuutti aikataulua että nyt syödään, nyt mennään ulos, nyt on uniaika jne, vaan toisinaan herätää kol:7 ja toisinaan klo:9, välillä on lounas ja toisena päivän ei! Ei ole karkkipäivää, vaan herkkuja syödään silloin tällöin! Jos joku päivä nukkumaan meno venyy vaikka klo:21.30 ei sekään ole maailman loppu!
Koen siis olevani semmoinen rentoMuzi, enkä välitä jos jugurttia tippuu paidalla, mitä sitten? Vai tekeekö tämä rentous minusta juuri sen epäkelvon äidin joka lapsilla saattaa olla päällään likainen paita eikä sitä vaihdeta heti ruokailun jälkeen kun se on likaantunut?

Mustikassa! (8/15)

Ja se oman ajan ottaminen, miksi se on niin vaikeaa? Välillä on vaan tunne että tahtoo olla yksin. Ilman yhtään kiljuvaa, itkevää, huutavaa lasta ja ettei kukaan toista kokoaikaa sitä elämäsi suurimman ja tärkeimmän viran nimeä, ÄITI! Äitii? Äiti. Voisi keskittyä siihen mitä tekee, ei tarvisi tämäntämän olla keskeyttämässä ja lohduttaa itkevää lasta tai pelastaa kirjahyllyyn kiivennyttä lasta, tai vaihtaa vaippaa, tai olla antamassa jotakin. Eikä myöskään kokoaikaa tarvitsisi vastailla, -Niin kuta? -No? -Voi. Mitä nyt sattui? Tai hokea, -Ei! -Älä! -Ei saa lyödä veikkaa! -Älä koske siihen! -Ei saa ottaa!.... Lista on loputon...
Esimerkiksi tuo postauksen otsikko, Korvapuusteja ja kakkavaippoja. Tykkään laittaa ruokaa ja varsinkin leipoa! En kylläkään ole mikää "pullantuoksuinenäiti" kun en pullaa oikein osaa tehdä, mutta yhtenä päivänä tuli tunne että tahdon piiiiiitkästä aikaa tehdä pullaa. Tekaisin taikinan. Kun oli aika ruveta pullien leipomiseen, oli pöydän ympärillä kolme pientä uteliasta. -No niin. Istutte nyt siinä ja katotte ku äiti tekee pullia, korvapuusteja. Mutta mihkään ette sit koske, onko selvä?
Eka pellillinen uuniin, toiset kohoaa liinan alla.... pienin ilmoittaa että -KAKKA! No tuumasta toimeen, kesken puustien vääntämisen kakkavaipan vaihtoon ja tällävälin keskimmäinen painelee liinan alla oleviin pulliin pikkuisilla vikkelillä sormillaan koloja! No tätä tää äitiys on! Hommasta toiseen, asiasta kolmanteen, kokoajan pitää olla tekemässä kahta/kolmea asiaa samaan aikaa... Siksi on se tunne että tahtoo välillä mennä vaikka lenkille IHAN YKSIN! Mutta mun on todella vaikea pyytää ketään, paitsi lasten isiä, vahtimaan meidän lapsia... miksi? Tulee olo että en halua vaivata. Omatpahan on lapseni, itte oon nää halunnu ja tehny niin kai mun pitää vaan unohtaa omat menot/tahtomiset ja elää nyt tätä äitiyttä...

Lenkilla pikkuinkaa! (3/15)

Vauvaselffie! (6/15)

Mun yksi tuttava, hyvä ystävä odottaa parhaillaan vauvvaa! Mulle tulee todella hyvä fiilis kun hän usein kyselee, raskauteen ja lasten hoitoon liittyviä kysymyksiä multa. Tulee tunne että hänen silmissä olen ilmeisesti hyvä, luotettava äiti koska mun tavat kasvattaa meidän lapsia kelpaa myös hänelle! Ja meidän todella hyvän ja läheisen tuttava perheen kaksi lasta (4v ja 2v) ja omaishoidettava vanhus on monasti mulla hoidossa tai mä lapsineni olen haeillä niitä hoitamassa. Siitäkin tulee hyvä fiilis, ne luottaa mulle, mun hoiviin heidän elämänsa kalleimmat aarteet. Ilmeisesti olen heistäkin hyvä ja luotettava äiti!

Rakkauspakkaus kollaasi!

Me ollaan aika menevä ja tekevä perhe. Sanoisinko "eletään hetkessä"-vanhemmat. Esim nyt ystävänpäivänä aamupäivällä katteltiin telkkaria ja yht äkkiä isimies sanoo: -Lähdetäänkö ajelulle? ja iltapäivästä olimme matkalla kohti Pukkilaa ystävä perheelle kylään menossa ja pyörähdimme vielä kotimatkalla Porvoossa katsomassa miehen siskon ja hänen miehen uutta remontti työmaata kun ovat ostaneet talon jota remontoivat. Me mennään ja tehdään lasten kanssa kaikkea, ollaan käyty laivalla pikku vauvan kanssa, kylpylöissä useastikkin koko porukalla, viime syksynä syyskuussa kävimme kymmenen päivän automatkalla Euroopassa, ajoimme Italiaan ja takaisin, yövyimme autossa suurimman osan retkeämme, eikä se ollut ongelma kolmen pienen lapsen kanssa kun ei siitä tehnyt ongelmaa! Meillä on siis 9hengen matkailupakettiauto jolla olimme liikkeellä. Moni kauhistelee että pienten lasten kanssa lähette suunnittelemattomalle matkalle, ei se meille ollut ongelma, me nautittiin lomasta täysin, se oli juuri meidän näköinen reissu!

Automme. Parkissa Italiassa Venetsiassa parkkihallin katolla.

Lähdössä tutustumaan Venetsian ihanaan kaupunkiin.

Kondoli vene ajelulla.

Niin palatakseni aiheeseen, olenko hyvä äiti vai huono äiti? Olemmeko hyvä vanhempia? Mikä sen määrittää? Miksi tähän maailman parhaaseen ja arvokkaimpaan virkaan, äitiyteen, kuuluu näin paljon kielteisiä ja negatiivisiä tunteita ja tuntemuksia? Odotin silloin -2011 kun aloimme esikoistamme odottamaan jotakin aivan muuta! Odotin onnea, iloa, vauvahuuruissa hymyilemistä, elämäni ihaninta ja onnellisinta aikaa! Toki tää on mun elämäni tärkein tehtävä, olla äiti. Tiedän jossakin takaraivoni syövereissä että meidän lapsiluku tulee kasvamaan yhdellä ehkä jopa kahdella vielä jossakin tulevaisuudessa. Vaikka nyt on todella raskasta aina aikaajoin niin kyllä tästä osaa nauttiakkin! Voin olla ylpeä, voin olla onnellinen, saan hymyillä vaikka aina ei olekkaan se "maailman paras mutsi-fiilis"! Kai ne täydellisetkin joskus tekee virheitä ja erehtyy? Musta tuntuu, tai mä oletan että mä olen paras äiti mun lapsille! Me olemme parhaat vanhemmat meidän lapsille!