torstai 28. tammikuuta 2016

Unisieppari

Olen aina markkinoilla ihaillut unisieppareja, ajatellen että olisi kiva osata itse tehdä niitä! Olen myös pitkään miettinyt miten voisin hyödyntää siipikarjamme kauniita sulkia joita tulee pussi tolkulla sulkasatojen tuotoksena. Yksi ystäväni niistä jo koruja loihtiikin, mutta olisi itsekin ihana hyödyntää sulkia. No sitten yhtenä iltana sain ajatuksen unisieppari omien kanojen/kukkojen sulkiista!!! No eikun googlasin teko ohjetta jonka löysin tästä blogosta. Todella selkeät ohjeet, oikein videon kera! No nyt on illat/alku yöt väkerrelty sieppareita! Äidilleni laitoin kuvaa esikoisteoksestani joka ei häävi ollut ja sehän innostui heti ja tilasi itselleen oman! Viedessäni äidilleni siepparia, tilasi se multa niitä 4 lisää kun tahtoo antaa persoonallisen ystävänpäivälahjan muutamalle ystävälleen! Kivahan se on että saan niitä edes jollekkin tehdä, niin saa hieman tasku rahaa tai vaikka hankittua lisä materiaaleja, eikä tarvii kodin joka ikkunaa ja huonetta koristaa sieppareilla!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Arkiruokaa: PINAATTINENTONNIKALAPASTAVUOKA

Tänään kun piti ottaa iisisti niin tuli tarve tehdä kumminkin jotakin hyödyllistä, joten ajattelin loihtia jotakin helppoa arkiruokaa, joka uppoaisi meijjen hobittilaumalle 4v. 2v. ja 1v. !

Tarkastelin kaappeja ja niiden sisältöä, todeten ettei niillä kyllä ihmeisiin pysty mutta ajattelin yrittää! Tuloksena PINAATTINENTONNIKALAPASTAVUOKA! Toimiva oli luomus, sillä jokainen äidin pieni rakkautenhetelmä veti 2kierrosta sapuskaa!

Tarvitset:

  • 2prk vaaleaa tonnikalaa öljyssä
  • Rasia kirsikkatomaatteja
  • 6kpl pakastepinaatti palleroja
  • 4dl ruokakermaa
  • 1dl vettä
  • 2 kalaliemikuutiota
  • 400g tummaa makaronia
  • Juustoraastetta
  • Sitruunamehua, suolaa, tilliä, kalamaustetta


Laita uuni kuumenemaan 200°C. Valuta toisen tonnikalan öljyä hieman jemmaan. Laita pannuun tonnikalat, toinen öljyineen, kirsikkatomaatit sekä jäiset pinaattipallerot. Paista kunnes tomaatit pehmenneet ja pinaatti sulanut. Lisää joukkoon kerma, vesi, 1 kalaliemikuutio, loraus sitruunamehua ja mausteita makusi mukaan. Laita makaronit kiehumaan. Lisää keitinveteen jemmaamasi tonnikalan öljy sekä toinen kalaliemikuutio. Keitä makaronit puolivalmiiksi ja anna kastikkeen myös kiehua liedellä miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Kaada makaroneista ylimääräinen vesi, kumoa makaronit vuokaan ja kastike päälle, sekoita. Ripottele päälle juustoraaste. Paista uunin keskitasolla noin 30min! NAUTI!




Puoli naamaa puuduksissa...

Terveisiä piinapenkistä! Tuli tunti maattua hammaslääkärin penkissä tänä aamuna, houh. Aina vaan yhtä kamalaa mennä hammashoitolan ovesta sisään. Oli käynnin syy sitten perus tarkastus tai niinkuin tänään viisaudenhampaan poisto. Yöllä ei saanut nukutuksi kun jännitti tän päivän käyntiä vaikka edellisestä on vain pari kk kun kaksi visuria poistettiin, että tuttua hommaa, tiesin ettei koske kun on kunnolla puudutettu, mutta silti... ei koskenut mutta kamalaa se on silti kun poraa ja vääntää ja kääntää ja niivittää ja välillä kuuluu hirveitä pamahduksia kun alkoi lohkoa hammasta koska ei se tietenkään voinut mennä helpommalla kaavalla että olisi lähtenyt kokonaisena vetämällä irti... piti leikata ientä, lohkoa hampaan kruunu ja erikseen pilkkoa vielä juuret että sai ne pois. Kolme tikkiäkin tuli. Nyt on koko päivä maattu sohvalla, kylmä pussi poskella puoli unessa, välillä käyden vessassa ja mättämässä lisää pillereitä naamaan ettei vaan alkais pakottaa! Onneksi tää oli ny viimeinen viisaudenhammas joka mulla oli, joten enää ei tarvii poistattaa yhtään! Kiitos ja aamen! Tää päivä meneekin pilliruokinnnalla, kylmää smoothietta. Onneksi olin kaukaa viisas ja join aamulla par kuppia kahvia ennen hamppilekuriin menoa, nyt tekis kovin mieli muttei uskalla kyllä kuumaa juoda! Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ensi puraisu kevääseen!

Oi aurinko! Tuo ihan tavaalla tänään loistanut valoilmiö saa kyllä hymyn huulille, ja ennen kaikkea katseen kevättä kohti! Mielessä olkoi heti pyöriä kevät kylvöt, mitä saisi jo laittaa itämään lähipäivinä! Piti kaivaa loppu kesällä tilaamani siemenet esille ja alkaa hypistellä, suunnitella ja fiilistellä kevättä ja tulevaa kesää!

Olen jo muutaman vuoden tilannut siemeneni Virosta koska valikoima on paljon paljon huikeampi ja hinnatkaan ei hivo pilviä kuten suomalaisilla sivustoilla! Linkki kuvatekstissä.
www.seemenemaailm.ee
 Tietysti jos tarvitsee vain yhden pussin salaatinsiemeniä ja yhden pussin persiljansiemeniä, ei tietenkään ole järkeä alkaa tilailla, koska postimaksut on enemmin kuin kyseiset tuotteet! Mutta minä, hieman puutarhailuun höyrähtänyt tilasin taas 49pussia siemeniä, mukaan lukien jopa munkoisoa, vesimelonia ja banaania niin minun kannattaa tilata. Tilaukseni halvin pussukka oli 0,33€ ja kallein 1,08€!

Lähipäivinä olisi tarkoitus laittaa chilit/paprikat itämään! Huomenna mulla onkin kauhujen kauhu, eli viimeisen viisaudenhampaan poisto, joten par päivää pitää kumminkin ottaa rennosti joten on juuri hyvä aika alkaa keskittymään kylvöihi! Mä niin odotan että saa tunkia sormet multaan. Ja miten kiva on seurata kuin kylvöt alkavat itää, tulee koulinta vaihe ja viimein kesän koittaessä ja ilmojen lämmetessä saa rakkaudella kasvatetut kasvit siirtää ulos kasvimaalle ja kasvihuoneeseen! Tänä vuonna kasvatus listalla on mm.
  • erilaiset chilit
  • paprikoita muutamaa lajia
  • tomaatteja erirotuisia
  • kurkkua, avo sekä kasvihuone
  • vesimelonia
  • munakoisoa
  • maissia
  • salaatteja
  • kesäkurpitsoja erilaisia
  • kurpitsoja erilaisia mm. jätti
  • tilliä
  • persiljaa
  • sipuleja erilaisia
  • papuja
  • retiisiä
  • lehtikaalia
  • ruusukaalia
  • kukkakaalia
  • sekä kukkia, kehäkukkaa, hajuherneitä...


Viime kevään idätystä!

Taimesta...
...valmiiksi vihanekseksi!
Paprikan kasvukausi on 130-160vrk.

Viime kesänä oli huono chili sato, tässä koko sato! :D





torstai 7. tammikuuta 2016

Uunin uumenista

Selailin facebookia ja eteeni ilmestyi video jossa väsättiin isoista voitaikinalevyistä pizzatwistejä. Ohje vaikutti helpolta ja hyvältä illanistujais pikkusuolapala ohjeelta. Jaoin videon että se jäisi mulle talteen että voisin joskus asiaa kokeilla... vaan ajatus ei jättänyt mua rauhaan, kaivelin kaappeja ja kohta uunissa olikin paistumassa pizzatwiststicksejä! Mä täytin nämä mitä nyt sattui jääkaapissa olemaan, mutta toki voi käyttää juuri itselleen mieluisia täytteiä!
PIZZATWISTSTICKS
Tarvitset:
500g/6kpl voitaikinalevyjä
Tomaattipyrettä/ketsuppia
Palvirouhetta
Auramurua
Juustoraastetta
Pizzamaustetta
1 muna voiteluun
Laita uuni lämpiämään 225°C. Ota levyt sulamaan. Leikkaa sulat levyt pituus suunnassa kahtia. Levitä ensiin pyre puoliin (6kpl) levysuikaleista ja sen päälle muut täytteet. Nosta täyttämättömät suokaleet täytettyjen päälle. Paina levyjen kapeat päät kiinni toisiinsa ja käännä "pizzat" kierteelle. Voitele munalla. Paista uunin keskitasolla noin 15min/kunnes ovat saaneet kauniin värin. NAUTI!

Tarina nimen takaa...

LaBetiteMy, niin mikä ihmeen LaBetiteMy? No tietenkin PIKKU MYY! Olen ehkä hieman Pikku Myy fani... Löytyy rannekelloo, paitaa, pari käsveskaa, meikkipussukkaa, reseptivihkonen jne! Nyt kun on siunaantunut kaksi tyttö lasta niin heilläkin asusteissa, vaatteissa ja tavaroissa koreilee usein, no kukas muukaan kuin Myy!

No miksi LaBetiteMy eikä vaan noin niiku ihan suomeksi PikkuMyy? Selitys löytyy sillekki! Armas avokkini, lasteni isä, elämäni rakkaus joka ei ole mikään yltiöpäinen romantikko, ei edes oikeasti vähääkään! Pakolliset synttär ja joululahjat kyllä saan mutta siihen se sitten jääkin. Kukkia saa vain jos itse ne kauppareissulla ottaa kärriin, ei sillä ihana mies se on silti! No niin asiaan... Eli joskus suhteimme alkuaikoina kun vielä tietty piti yrittää ees vähän tehä vaikutusta, oli Jussi ostanut mule korun! Se haki mua töistä ja mentiin suoraan paikalliseen kultasepänliikkeeseen, olin ihmeissäni mitä me sinne? Sisälle mentyämme ojensi tuttu myyjätär pienen sinisen pahvisen rasia. Avasin kannen ja siellä se lepäsi, ihana pieni hopeinen PikkuMyy! Se oli oikeasti kännykkäkoruksi tarkoitettu mutta Jussi oli myyjältä varmistanut sitä tilatessaan että siitä saa kaulakorun. Sitten sovitettiin sopiva hopiavitja ja myyjätär rakensi mulle Myy-kaulakorun! IHANA, se on ihana!

Kotimatkalla tutkailin Myyn makana tullutta rasiaa, siellä oli pieni vihkonen jossa kerrottiin jotakin muumeista, etenkin Myystä ja PikkuMyy oli kirjoitettu usealla erimaan kielellä
Pikku Myy
Lilla My
La Betite My...
Ja tuo LaBetiteMy jäi niin mieleen! Nyt mulla on instagram tili nimim: @la_betite_my
tää blogi on La Betite My ja kun kavereiden kesken jutellaan jostakin ruoka/leivontaohjeesta huikkaan "-Ootas ku katon Kas LaBetiteMy-reseptuur kirjasta..." :D Eli aijemmin mainitsemani PikkuMyy resepti vihkonen!

Siinäpä se, avaus miksi kyseinen nimi. Kovasti mietiskeli jotakin arkeen liittyvää joka kuvaisi kotiäidin elämää kuten, Päivästä Toiseen, tai, Yötä Päivää... sitten olisin halunnut rakkaaseen lintuharrastukseeni liittyen nimen Cock a doodle doo, mutta sitä ei saanut, joten päädyin tähän!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Jotakin uutta, Blogi nimittäin!

En tiiä kui tää kuuluu aloittaa! No oli ajatuksissa vilahdellut jo viime vuonna että jos alkais bloggaamaan omasta riemunkirjavasta arjesta! No se jäi aina vain ajatukseksi jollenaurahdin, "-Hah! Minä kirjottamassa meidän elämästä, ketä se kiinnostaisi!?"

No eilen kun lämmittelin tönöä, kokeilin mulle uutta reseptiä ruuan laitossa ja touhusin muita arjen juttuja ajattelin että "-Vois kyllä tästäkin päivästä kirjottaa sinne blogiin jos semmoin oisi..." niin no miksipä ei olisi? Olen innokas facebookkaaja ja instagramiin postaan kuvia usein koska harrastan valokuvausta, joten miksi en siinä sivussa vielä kirjottelis blogiakin!

No mutta nyt tää on tehty, blogi luotu ja ekaa kirjotustakin raspusteltu, hyvä minä! Pistän parempaa esittelyä meijjen poppoosta ku koneelle pääsen! Tässä nyt puhelimella kirjuuttelen ku lapsenvahtina kaverilla olen, 6 lasta, 3 omaa ja 3 vierasta! Sutinaa riittää, ikähaarukka 8v.-1v.! Toivottavasti edes joku jaksaa kiinnostua näistä mun plörinöistä!